sunnuntai 18. elokuuta 2013

Uutisia uutisia...

Viime kerrasta on taas liian pitkä aika, mutta tässä on ollut vähän kaikenlaista hässäkkää sun muuta. Kuitenkin, asiaan.

Mopo lähti Sannalle etsimään kotia, joka jaksaisi kuntouttaa sen. Poni siis on ihan kunnossa, eikä siinä ole vikaa, mutta se on ollut niin pitkään viime aikoina pienemmällä käytöllä saikkujen ym. takia, että sitä pitää kuntouttaa (edit. Mopo tarvitsee kuntoutusta lihaspuolella, ei muuten) ennenkuin siitä on taas kisaradalle. Vaihdossa Joona sai Sannalta puoliveritamma Miss Daisyn, jota kutsumaan tutummin nimellä Inez. Tätä neitiä en ole ite edes ehtinyt käydä katsomassa, mutta on Joona sillä jo pari pikkuluokkaakin päässyt hyppäämään.

Syy, miksi en ole ollut tallilla tai täällä kirjoittelemassa blogiin, on se että muutin toiselle paikkakunnalle, koska viikonpäästä menen opiskelemaan. En myöskään voi jatkaa Joonan hevosenhoitajana vaikka haluaisin, koska koulun takia päiväni venyvät pitkiksi ja viikonloput menevät töissä. Lisäksi minulla ei ole autoa ja sitä tarvisin päästäkseni tallille. Ikävä tulee, se on varmaa, mutta onneksi pääsen aina katsomaan heppoja kun haluan :)

Koska luovutan paikkani toiselle hoitajalle, enkä näin ollen ole enää perillä kaikista kuvioista, ei blogikaan enää tulevaisuudessa tule päivittymään. Jätän sen varmaan hetkeksi tänne lueskeltavaksi, mutta poistan sen luultavasti myöhemmin.

Kiitos kaikille lukijoille, sekä minun että Joonan ja heppojen puolesta! :)

perjantai 12. heinäkuuta 2013

Tampere Summer Challenge 29-30.6

Käytiin sitten Tampereella pyörähtämässä kisoissa. Tarkoitus oli, että Joona ja Pele hyppäisivät molempina päivinä 120 cm, mutta toisin kävi. Lauantaina oli sateista, ja juuri ennen Joonan luokkaa tuli kamala kaatosade. Aiemmin hyvältä näyttänyt kenttä oli vesilätäkköjen peittämä, ja Joona päätti radankävelyn puolessa välissä ettei hyppäisi. Moni muu teki saman päätöksen. Kaikki olimme sitä mieltä, että päätös oli oikea. Puhtaita ratoja kyseisestä luokasta ei tullutkaan kuin yksi, ja moni hylättiin.

Sunnuntaina sää kuitenkin suosi. Aurinko paistoi, eikä ollut kuitenkaan liian kuuma. Pelekin käyttäytyi hienosti, kunnes se pääsi radalle. Alkurata meni hyvin, mutta nelosesteen jälkeen Pele päättikin kääntyä portille. Taas näitä sen pelleilyjä, ja Joona saikin sen nopeasti ojennukseen ja kohti sarjaa. Virhehän siitä tuli, mutta muuten rata oli ihan mallikas; hyvä tempo ja hyvät tiet. Pikkuhiljaa tästä ärsyttävästä tavasta pitäisi kuitenkin päästä eroon.

Näillä eväillä kohti seuraavia haasteita!

perjantai 21. kesäkuuta 2013

Kuvia viime kuukausilta :)

Löysin puhelimestani kuvia heposista viime kuukausien ajalta :) Ajattelin laittaa niitä tähän tällaiseksi pieneksi kuvapostaukseksi :) Kuvat ovat siis tosiaan puhelinlaatuisia..


Pele lähdössä reeniin huhtikuussa


Hepat kyydissä, kohti Norjaa!


Laivassa :)


Norjan raja




Hepat tutustuu talliin :)




Mopo lepäilee :)


Eka Pelen ruusuke Norjassa :)


Mopo katselee maisemia :)


Maastoilemassa


Pele lepäilee


Vauva <3


Mopo ottaa rentoo


Kotona toukokuussa, kesä lämmittää :)


Ponipoika blogikin löytyy nyt Bloglovinista!

torstai 13. kesäkuuta 2013

Kuvia ja videota Drammenista

Tässä olisi vähän kisakuvia ja -videota Norjan reissulta :) Muisti pätkii noissa tuloksissa, että miten meni minäkin päivänä, mutta kaksi ruusuketta tuli matkaan, toinen sijasta 9. ja toinen sijasta 12. Yhdeksäs Joona oli ensimmäisen lauantain, eli 27.4, 125 cm luokassa. Luokka oli Joonan ja Pelen ensimmäinen yhteinen 125 cm, ja kisat olivat ensimmäiset tämän kauden ulkokisat ja ensimmäiset kansainväliset kisat, joten aikas hyvin meni! :) Kyseisestä luokasta ovat seuraavat kuvat ja video;










Ekan viikonlopun la ja su menivät siis nollilla, ja niistä luokista tulivat myös ne ruusukkeet. Muina päivinä meni vähän vaihtelevasti, yleensä oli yksi puomi virheenä. Pari kieltoakin tuli, mutta ei hylkyjä. Kiellot olivat yleensä siitä vanhasta ongelmasta kiinni; nykimisestä. Joona sitä parhaillaan kitkee itseltään pois, ja kävipä niinkin että yhdessä luokassa tuli keppi siitä kun Joona lähti ennemmin eteen kuin nyki lähelle! Sinänsä positiivista, koska samaan virheeseen on helppo juurtua ja siitä on vaikea päästä pois.

Aina näiden virheiden jälkeen Joona yleensä vähän suuttuu itselleen ja ratsastaa loppuradan paremmin; hyvässä rytmissä ja nykimättä. Pele on vähän hitaampi kuin Mopo noin luonnostaan, joten sitä saa polkea aika paljon enemmän jotta hyvä rytmi löytyy. Kun sitä rytmiä on, niin silloin Pele hyppää tosi hyvin.







Mopo oli valitettavasti Drammenissa vain telttareissulla, koska ensimmäisestä vet checkistä se ei päässyt läpi, koska se ontui. Mopo on muutenkin vähän kenkku juoksuttaa, kun se menee kaula mutkalla, joten se olisi voinut olla tahdittamista. Epäilimme jäykkyyttä ja seuraavana aamuna saatiin mennä uusintatarkastukseen, jota ennen Joona ratsasti sen. Ratsastaessa Mopo näytti ja tuntui puhtaalta. Kuitenkaan tarkastus ei mennyt läpi, vaan Mopo ontui edelleen. Mopo on herkkänahkainen ja varovianen poni, joten ajattelimme matkan rasittaneen jalkaa.

Eläinlääkäri katsoi jalan, ja se myös ultrattiin. Jänteissä ei näkynyt mitään, eikä ultrassa muutenkaan näkynyt mitään epänormaalia. Jalkaa kylmättiin päivittäin useampaan kertaan ja Mopoa vain taluteltiin, ja sunnuntaina se vaikutti jo paremmalta kun eläinlääkäri katsoi sitä. Eläinlääkäri sanoi, että saa ratsastaa ja että kylmäystä on jatkettava. Viikolla Mopo menikin hyvin, eikä se koskaan näyttänyt ontuvan ratsastettaessa tai taluttaessa. Torstain vet checkissä se kuitenkin ontui taas. Siinä vaiheessa Joona sanoi, ettei edes mennä perjantain pre- vet checkiin, vaan hoidetaan jalkaa kylmäyksellä. Samantien varattiin myös Suomeen aika klinikalle.

Aika varattiin samalle lääkärille, joka tutki viime kesänä Mopon luukalvon tulehdusta. Nyt jalka oli kuitenkin eri kuin viime vuonna. Suomessa sitten selvisi, että jalassa oli niveltulehdus. Mopo oli vain käyntiratsastuksella pari viikkoa ja se kävi toukokuun lopulla kontrollissa, jossa todettiin tulehduksen parantuneen. Nyt Mopolla saa taas ratsastaa ja treenata normaalisti :)


tiistai 14. toukokuuta 2013

Pikapäivitys

Norjan kuvat ja postaus tulee heti kun ehdin kirjoittelemaan, koittakaahan olla kärsivällisiä! :) Oli mukavat kaksi viikkoa, sääkin suosi ja Joona ridasi hyvin :) Tarkemmat kuulumiset ja selostukset myöhemmin!

maanantai 22. huhtikuuta 2013

Vastaukset kysymyspostaukseen

Tässä nämä vastaukset kysymyksiin, tehtiin nää Joonan kanssa äsken tallilla :) Samankaltaisia kysymyksiä yhdistelin :)


1. Onko sulla tyttöystävä?
Ei tällä hetkellä.
2. mistä tunnet tella hirvikankaan?
Tutustuin Tellaan Hattel Horsella tallilla, kun Tella oli kesän siellä.
3. millaisista tytöistä pidät?
Hyvännäköisistä ;D
4. Kumpi on parempi mopo vai pele? Entä kivempi?
Molemmat on kivoja hypätä, Pele on kivempi sileällä kuin Mopo.
5. Kummalla menet mielummin?
En osaa päättää :D
6. Saako sua tulla kisoissa moikkaa?
Tottakai! :)
7. Mitä mieltä oot näistä ''huippujunnuista''? (elena hietanen, jenna yrjövuori ymsyms)
Kaikki hyviä ratsastajia.
8. Mitäs sit ku sun ponivuodet loppuu? Myytkö mopon ja ostat uuden hepan?
Joo.
9. Kerro kolme hyvää ja huonoa puolta hepoistas?
Mopo hyvät puolet; energinen, hyppää hyvin ja iso laukka. Huonoja puolia; läheisriippuvainen, äkkipikainen ja turhankin nopea reagtioissaan :D Pelen hyvät puolet; hyppää hyvin, kiva myös sileällä ja ei kiellä suoraan esteelle. Huonoja puolia; tuhma, läheisriippuvainen ja menee helposti jalan taakse.
10. kolme hyvää ja huonoa puolta itsestäs?
Hyvät; sosiaalisuus, avoimuus ja hyvä tilannetaju. Huonot; olen äkkipikainen ja huolimaton ja suutun helposti.
11. Kerro kolme hyvää ja huonoa puolta Roosasta?
Hyvät; hyvä hoitaja hepoille, hyvä lastenvahti mulle ja hyvä suunnittelemaan aikatauluja. Huonot; liian aikuinen, ei pääse joka päivä tallille ja joskus myöhässä kun tulee hakemaan mua.
12. Mille tasolle tähtäät ratsastuksessa?
Mahdollisimman korkealle.
13. Lempieläin?
Hevonen tottakai :)
14. Minkälaista musiikkia kuuntelet?
Kaikenlaista.
15. Oletko koskaan kilpaillut kouluratsastuksessa?
Kerran seurakisoissa vuosia sitten.
16. Onko kivaa olla ponipoika? :D
Joo :D
17. Poltatko tai juotko? Jos, koska poltit ekan kerran?
En.
18. Mikä on isoin rata mitä olet mennyt?
Kisoissa 120 cm (Norjassa tulee 130), kotona 120-135. En katso kotona mittoja tarkkaan.
19. Mikä on unelmahevosesi?
Skoupikas, ketterä ja edustavan näköinen. Voittaja-ainesta ;D
20. Ootko hyvä koulussa?
En :D
21. Kuinka iso huone sul on?
Keskikokoinen.
22. Vinkkejä miten sut isketään ;);)?
Pitää olla hyvännäköinen ja puhelias.
23. Parhaimman näköne heppatyttö/poika?
Merete Oja, Kaisa Kouhia ja Eveliina Talvio.
24. Lempiruokasi ja juomasi?
Makaronijauhelihamössö, limsa.
25. Lempimaasi?
Suomi.
26. Lempiasentosi?
Mitä tällä tarkoitetaan? :D:D:D
27. Oletko käyttänyt huumeita?
En ole.
28. Lempibändi?
Ei ole.
29. Poni vai hevonen?
Ihan sama :)
30. Katteletko kisoissa tyttöjä?
Riippuu vähä ;)
31. Ketä heppapoikia tunnet?
Kaikki.
32. Mikä on koko nimesi?
Joona Aleksi Olavi Mansikkaoja
33. Mikä oli keskiarvosi?
7,3.
34. Mitä koulua käyt?
Tyryn koulua.
35. Mikä on isoin este, jonka olet ylittänyt ratsain?
En tiedä, koska treeneissä en katso esteiden kokoa. Noin 130-140.
36. Tykkäätkö perinteisistä poikien jutuista kuten jääkiekosta ja jalkkiksesta?
En erityisemmin.
37. Oletko anorektikko? Vai luonnostaan hoikka?
En, olen luonnostaan hoikka.
38. Pelaatko pleikkaa tms.?
Ei oo aikaa.
39. Onko sulla paljon kavereita?
Riittävästi :)
40. Ensimmäinen tyttöystäväsi?
Yksi tyttö ala-asteikäisenä, mutta suhde ei ollut kovinkaan vakava.
41. Käytkö rippikoulua?
Käyn :)
42. Onko sulla juttua kenenkään (tytön) kaa?
Ei tällä hetkellä.
43. Onko suklaa hyvää?
Vähän liiankin hyvää :P
44. Mitä mieltä olet entisillä ravureilla tai kylmäverisillä kilpailevista tyypeistä?
Ei kovin korkeille radoille voi päästä, mutta jokainen kilpailkoon millä tykkää.
45. Mitä ajattelet jos joku kulkee tallilla vanhoissa vaatteissa eikä omista Kingslandia tms. merkkikamaa?
En aattele yhtään mitään.
46. Minkälainen puhelin sulla on?
iPhone
47. Onko kivaa kun Roosa pitää susta blogia?
On kivaa :)
48. Onko sun kaverit käyny tallilla?
On, koska useimmat mun kaverit on hevosihmisiä :)
49. Ootko juonu ESää?
Olen.
50. Soitatko mitään soittimia?
Suutani :D
54. Osaatko laulaa?
Ainakin omasta mielestäni :D
51. Oletko koskaan lyönyt ketään?
Olen.
52. Kiusataanko sinua?
Ei.
53. Kiusaatko sinä muita?
En.
54. Oletko koskaan ajanut (ravurin) kärryillä? Haluaisitko?
Shettiksen, joka on parit kisat ajanut, kyllä, muuten en. En haluaisi.
55. Lempikouluaineesi?
Elokuvakurssi.
56. Lempi kouluratsastusliikkeesi?
Avotaivutus.
57. Hauskin sattumus hevosten kanssa?
Mopo hyppii joskus varjojen yli :D
58. Nauratko paljon?
Jöö :P (Joona nauroi viisi minuuttia kun luki kysymyksen :D Roosan huom.)
59. Koira vai kissa?
Koira.
60. Tykkäätkö talviurheilulajeista(hiihto, laskettelu, luistelu, hiihtoratsastus, lumikenkäily tms)
En.
61. Mitä mieltä olet tytöistä jotka meikkaavat, käyttävät hiustenpidennyksiä, tekokynsiä tms..?
En osaa sanoa, ei se mua haittaa jos joku noita käyttää.
62. Kuljetko bussilla kouluun?
Joo.
63. Missä asut?
Valkeakoskella.
64. Lempi hiustenvärisi (tytöllä)? :):)
Ihan sama :)
65. Minne aiot hakea opiskelemaan peruskoulun jälkeen?
En tiedä vielä, ehkä lukioon.
66. Aiotko mennä armeijaan?
Joo.
67. Mielipide Ypäjän hevosopistosta? Voisitko itse opiskella siellä? ;)
Kivat kisat, mutta en halua opiskelemaan sinne.
68. Missä heppasi asustelee?
Lempäälän ratsastuskeskusessa.
69. Mikä on unelma-ammattisi?
Johtaja.
70. Kenen junnuratsastajan hevosen ottaisit jos saisit ja miksi?
Eveliina Talvion Sol Y Sombran
71. Kenen kaikkien valmennuksissa käyt?
Sanna Backlundin, Nina Fagerströmin, Emil Hendrixin (aina kun tulee Suomeen) ja sileällä Hanna Heiskasen.
72. Mitä ajattelet ratsastajista joilla kaikki kamat on vimpan päälle uusimpia ja kalliimpi merkkejä?
Kilpailuissa tulee olla edustava, tallilla ei ole väliä.
73. Haluatko että itselläsi kamat ovat merkkivaatteita?
Kyllä.
74. Omat heikkoutesi ratsastajana? Vahvuutesi? Heikkoudet; huono istunta, katseen käyttö. Vahvuudet; reagointinopeus ja löydän etäisyydet suht helposti.
75. Värjäätkö tukkaasi?
Silloin tällöin
76. Onko sinulla parhaita kavereita?
On.
77. Luotatko kaikkiin kavereihisi?
Useimpiin.
78. Mitä teet yleensä vapaa-ajalla jos mopolla ja pelellä on vapaa?
Olen kotona tai kavereiden kanssa.
79. Moikkaatko yleensä ihmisille joille olet jutellut vain kerran?
Moikkaan :)
80. Oletko paljon kavereidesi kanssa?
Kun ehdin.
81. Hauskin tyttö kenet tunnet?
Merete.
82. Millainen mukavan tytön pitää olla? pitääkö osata ratsastaa kunnolla ja hypätä samaa tasoa? vai olla ei-hevosihminen?
Ei ole väliä.
83. Oleskeletko paljonkin tallilla ennen kun ratsastat? entä sen jälkeen?
Yleensä aika paljon.
84. Oletko laiska tallitöissä?
Olen.
85. Montako hyvää kaveria sinulla on suurinpirtein tallilla?
Noin kolme.
86. Oletko heti uusille kilpaileville tai uusille ihmisille iloinen ja ystävällinen?
Olen :)
87. Tykkäätkö mämmistä?
En.
88. oliko hevoset messuilla kivaa?
Ei :D
89. ostitko mitään jos joo niin mitä?
Kengät, kannusremmit.
90. mihin hukkasit kaviokoukun? :D olin kassajonos ku tulit kysyy ratsukellarista kaviokoukkua ;D
Jos mä tietäisin mihin olisin sen hukannut en olis hukannut sitä :D mut löysin sen sitten jo :D
91. Ihastutko helposti tyttöihin?
En osaa sanoa.
92. Minkä tasoisena ratsastajana pidät itseäsi? (ko ja re)
Sileällä on (en osaa arvioida), esteillä
93. Oletko seurustellut enemmän tavis- vai heppatyttöjen kanssa ? :D
Tavis.
94. Valitse näistä:
a) heppojen talutus ( mopo ja pele) b) tallityyöt joista et ansaitse rahaa c) Tyttöystävän kanssa jonnekkin esim leffaan :D d) Sanna Backlundin luokse tekemään tallia
C tietty!
95. Onko tullut hyviä kysymyksiä :D?
Kova taso ;D
96. Missä kuussa sulla on synttärit?
Elokuussa.
97. Millane heppa-auto teil onn? (väri,paljo mahtuu heppoi yms....)
Kolmen hevosen valkoinen hevosauto, livingiin mahtuu 5 ja ohjaamoon kolme.
98. Onko sulla sisaruksia?
Kaksi pikkusiskoa
99. Onko sulla enemmän tyttö vai poika kavereita?
Tyttö.
100. Oletko maajoukkueessa?
En enää.
101. Suurin hyppäämäsi maastoeste?
Kuivahauta metrissä.
102. Unelma ponisi, joka on olemassa?
Monte Carlo :)
103. Miksi sulla Joona ei ole blogia? :/
Koska en tykkää kirjoittaa.
104. Aiotko lähteä ulkomaille ratsastus juttujen perässä?
Kyllä.
105. Käytkö salilla?
Harvemmin.
106. Monta punnerrusta / vatsaa / selkää / kyykkyä menee? :D
Monta :D:D:D:D:D:D


Kohta on lähtö Norjaan, rekka starttaa noin tunnin päästä :)

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Pientä ilmoitusasiaa :)

Ihan tällaista pientä ilmoitusasiaa vain; Viikon päästä maanantaina otamme heppojen kanssa suunnaksi Norjan Drammenin, jossa vietämme kaksi ja puoli viikkoa.

Pojat kisaavat kahtena peräkkäisenä viikonloppuna, en nyt valitettavasti muista korkeuksia mutta reissun luokkasaldo oli Mopolla n. 110-130 cm, Pelellä 110-120 (tai 125) cm. Nämä eivät ole faktoja, olen kysynyt nuo Joonalta enkä välttämättä muista oikein, mutta jotain tuohon suuntaan ne oli! En voi itse matkalta päivitellä instagrammia, koska minulla on uusi Lumia eik sovellusta ole Windows phonelle vielä :/ jos löydämme wifiä alueelta, voin patistaa Joonaa päivittelemään instaansa!


Toinen ilmoitusasia; kysymyspostaukseen tulevat kysymykset on lähetettävä viimeistän huomiseen klo 12 mennessä! Koitamme saada vastattua kysymyksiin ennen Norjaan lähtöä, mutta vamisteluja on paljon ja Joonalla kuitenkin hevosten ja valmistelujen lisäksi koulu hoidettavana, joten en lupaa mitään. Pyydämme kärsivällisyyttä :)


Jos haluatte esittää kysymyksiä kysymyspostaulseen, laittakaa kysymyksenne kysymyspostaukseen, EI TÄHÄN!